Leena Pennanen
Minä
Olen Leena Pennanen, synnyin 1960 Helsingissä. Olen naimisissa ja minulla on kaksi ihanaa tytärtä.
Perustin Center for Mindfulness (CFM), Finland Oy:n lisäämään tietoisen ja hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) tunnettuutta ja käyttöä Suomessa mm. tehokkaana apuna stressinhallinnassa. CFM Oy järjestää kursseja ja koulutusta terapeuteille, yksityishenkilöille ja yrityksille. Toimin tällä hetkellä sekä Saksassa että Suomessa Mindfulness MBSR -kouluttajana, ECP (european certificate of psychotherapy), sekä jooga-ohjaajana (EYU/BDY)
Valmistuin Helsingin Yliopistosta elintarviketieteiden maisteriksi ja toimin työurani alussa mm. Karl Fazer OY :ssä ja AB Chips OY :ssä. Vuonna 1991 muutimme perheeni kanssa Saksaan, jossa aloitin jo pitempään mieltäni kiehtoneen laajan ja monipuolisen kouluttautumisen hoitoalalle mm. kehopsykoterapiaan, jooga- ja kraniosakraaliterapiaan sekä rentoutus- ja stressinhallintaan. Suorittuani Heilpraktiker-tutkinnon avasin oman vastaanottoni Saksassa, Frankfurtin lähellä, vuonna 1994.
Mikä on Heilpraktiker?
Heilpraktiker on Saksassa lääkärien ohella ainoa ammattiryhmä, joka voi laillisesti diagnosoida sairauksia sekä hoitaa potilaita. Yleensä Heilpraktikerit
antavat ns. vaihtoehtoisia, pehmeämpiä hoitomuotoja, joissa painotetaan ihmistä kokonaisuutena (keho-mieli-henki).
Saksassa tämä pitkä perinne ja kokemus erilaisista vaihtoehtoisista hoidoista ei ole katkennut, vaan niitä käytetään aktiivisesti vielä tänäänkin.
Suomessa ei ole vastaavaa ammattinimikettä.
Curriculum Vitae
1979 Ylioppilastutkinto, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
1985 Elintarviketieteiden maisteri, Helsingin Yliopisto
1984-1989 Tuotepäällikkö (Karl Fazer OY, AB Chips OY)
1990 Fontainbleu, Ranska
1991 muutto Saksaan
1994 oma vastaanotto
Heilpraktiker-tutkinto Hessenin Heilpraktiker-Fachschule
(täyspäiväisesti 3 vuotta, noin 3000 opintotuntia)
Saksan valtion tutkinto ja lupa harjoittaa Heilpraktikerin ammattia 1994
Joogaopettajakoulutus, kolmivuotinen koulutus Himalaya Institut, loppututkinto (Saksan ja Euroopan Joogaopettajaliiton vahvistama pätevyys)
Selkäkoulu-ohjaaja
Vini-joogaopettaja, kolmivuotinen jatkokoulutus Vini-joogaan
Pariterapeuttinen jatkokoulutus (hahmoterapia), yksi vuosi
Hakomi® bodypsychotherapy training, kolmivuotinen keho-orientoitunut psykoterapia jatkokoulutus, tutkinto
Hakomi®-Interpersonal, pari- ja ryhmäterapeuttinen ohjaus, kaksi ja puolivuotinen jatkokoulutus, tutkinto
Rentoutus- ja stressinhallintakoulutus (Mindfulness-Based Stress reduction Program), 15-kk jatkokoulutus, tutkinto
Mindfulness-Based Stress Reduction Program-MBSR professional training program. Ohjaajina Jon Kabat-Zinn (perustaja) ja Saki Santorelli (nykyinen johtaja) Center for Mindfulness in Medicine, Health Care, and Society, UMASS University of Massachusetts Medical School.
European Certificate of Psychotherapy (ECP)
Insight meditation -retriitti MBSR-ohjaajille. Ohjaajina John Kabat-Zinn, Christina Feldman ja John Teasdale (MBCT-menetelmän kehittäjä).
Teacher Development Intensive in Mindfulness-Based Stress Reduction (TDI) - koulutus. Ohjaajina Melissa Blacker, MA ja Florence Meleo-Meyers, MS, MA. Johtavat kouluttajat. Center for Mindfulness in Medicine, Health Care, and Society, UMASS University of Massachusetts Medical School.
9 Days Insight Meditation -retriitti. Ohjaajina Jack Kornfield, Carol Wilson, Marie Mannschatz ja Fred von Allmen
9 Day Summer Intensive Practicum in MBSR. Ohjaajina Melissa Blacker, MA ja Florence Meleo-Meyers, MS, MA. Johtavat kouluttajat. Center for Mindfulness in Medicine, Health Care, and Society, UMASS University of Massachusetts Medical School.
Valittu "Supervision"-työnohjaukseen, ohjaajana Melissa Blacker, MA. Johtava kouluttaja. Center for Mindfulness in Medicine, Health Care, and Society, UMASS University of Massachusetts Medical School.
7-Day Training Retreat in Mindfulness-Based Cognitive Therapy (MBCT). Ohjaajina Mark Williams (MBCT-menetelmän kehittäjä) ja Thorsten Barnhofer. Oxford Mindfulness Centre.
7-Day Insight Dialogue-hiljaisuudenretriitti. Ohjaajina Florence Meleo-Meyers, MS, MA. OASIS-Instituutin johtaja, Center for Mindfulness in Medicine, Health Care, and Society, UMASS University of Massachusetts Medical School sekä Gregory Kramer, yksi Insight Dialogue:n kehittäjistä, meditaatio-ohjaaja, kirjailija ja Metta-säätiön johtaja.
7-Day Insight Dialogue-hiljaisuudenretriitti. Ohjaajana Gregory Kramer
7-Day Insight Dialogue: The Four Noble Truths Come Home. Ohjaajana Gregory Kramer
Radical Acceptance: Buddhist Practices that Heal Difficult Emotions. Ohjaajana Tara Brach
7-Day Insight Dialogue and Sankhara @ Seale Hayne -hiljaisuudenretriitti. Ohjaajana Gregory Kramer
Luottamustehtävät:2005-2009 Euroopan Joogaliiton (EYU) johtokunnan jäsen
2005-2009 Saksan Joogaopettajaliiton (BDY) johtokunnan jäsen
Jäsen:
Euroopan Joogaliitto EYU
Saksan Joogaopettajaliitto (BDY)
Saksan Kehopsykoterapeuttiliitto (DGK)
Euroopan Kehopsykoterapeuttiliitto (EABP)
Psykofyysinen Psykoterapiayhdistys
Suomen Yrittäjät
Vuodesta 2008 Mindfulness-kouluttajana Odenwald-instituutissa.
Lisäksi lukuisia kehoterapeuttisia kursseja mm. kranio-sakraaliterapia ja kiropraktiikka.
Useampivuotinen kokemus sekä yksilöterapiasta että ryhmistä.
Kielitaito: suomi, saksa, englanti ja ruotsi
